Kiinteistötekniikka joka ratkoo oraganisaation ongelmia

Niin kauan kuin meillä on työtiloja, meidän pitää myös huolehtia niiden viihtyvyydestä, jotta ne tukevat tehokasta työskentelyä eikä ainakaan vaaranna meidän terveyttä. 

Työhyvinvoinnin kohdalla on onneksi aloitettu puhumaan asioista kuten työn merkityksellisyydestä ja johtamisesta eikä edelleen vain jauheta työpisteiden ergonomiasta. 

Ei kuitenkaan pidä unohtaa perusasioita kuten toimitiloja ja niiden soveltuvuutta työntekoon. Todellista läpimurtoa työhyvinvoinnin osalta tavoitteleville organisaatioille perusasiat, kuten työtilat, ovat tukipilari joiden hallitsemisesta ei tarvitse erikseen muistuttaa.

Itse liputan toimipiste riippumatonta tulevaisuutta etenkin ajatustyötä tekeville ammattilaisille, koska tämä mahdollistaa työelämän sovittamisen paremmin meidän arkeen. Uskon, että tämä poistaa jatkossa perinteisen toimiston merkityksen, mutta ei kuitenkaan työtilojen tarvetta ja merkitystä työyhteisössä. Ihmisten väliselle kanssakäymiselle tarvitaan jatkossakin muutakin kuin webbkamera ja kännykästä jaettu datayhteys.

720 Degree – Sisäilman pysyvää valvontaa

Kävin viime viikon päätteeksi Laura Kuuselan juttusilla Health innovation villagessa perehtymässä 720 degreen Oy:n palveluun, joka tarjoaa toimitilojen olosuhteiden, kuten sisäilman, hallintaan reaaliaikaista ratkaisua. 

Kyseessä on alustariippumaton järjestelmä joka voidaan yhdistää kiinteistön olemassa olevaan järjestelmään. Järjestelmän avulla voidaan reaaliajassa seurata kiinteistön ja toimitilojen, kuten yksittäisen neuvotteluhuoneen, sisäilman laatua eri parametrilla.

720° Analytiikka tunnistaa automaattisesti mm.: materiaalipäästöt, alhaisen ilmankosteuden, toistuvat hajut, lämpötilan nopeat muutokset, hiilidioksidin määrän ja meluympäristöön vaikuttavat tekijät. Etenkin monitilatoimistoissa meluympäristö saattaa herättää keskustelua. Tämän vuoksi olemme kehittäneet meluanturin, joka tunnistaa desibelin lisäksi puheäänen osuuden meluympäristöstä.

Tämä ei sinällään tee 720 degreen palvelusta mullistavaa, sillä kyse on käytännössä vain kiinteistön älyä lisäävästä tekniikasta. Joskin se auttaa esimerkiksi ennakoimaan huoltoja ja siten säästämään myös kiinteistön kunnossapidon kustannuksia.

Organisaatiospygologia ohjelmiston taustalla

Työhyvinvoinnin näkökulmasta 720 Degreen järjestelmä on varsin oiva, sillä työntekijällä on mahdollisuus seurata ja vaikuttaa reaaliajassa toimitilojen olosuhteisiin mikäli hän kokee, että esim. ilmanlaatu on hänestä puutteellista. 

Sisäilma terminä, on työyhteisössä lähes yhtä vaarallinen, kuin kauhuelokuvien pahiksen nimi, jonka liiallinen lausuminen päästää helvetin valloilleen. 

Lähes joka toinen organisaatio on joskus kohdannut työyhteisössä toimitilojen sisäilmaan liittyviä haasteita. Monet organisaatiot pyrkivät kitkemään sisäilmaan liittyviä epidemioita teettämällä yksittäisiä testejä, joiden tuloksien saaminen voi kestää jopa kuukausia. Tuloksia odotellessa työyhteisössä huhut leviää ruton lailla ja pian kaikilla esiintyy oireita käheästä kurkusta vuotaviin silmiin. 

Tarkoitukseni ei ole vähätellä sisäilmaongelmaa. Se on todellinen ongelma alati ikääntyvissä toimitiloissa ja viimeaikaisten uutisten perusteella jopa uudiskohteissa. 

Valitettavan haastavaa organisaatioille asiasta tekee se, että oireet ovat kovin yksilöllisiä ja yhteisöissä kuten vaikkapa kouluissa tai päiväkodeissa tämä spykologinen puoli saa usein vallan järjestä. 

Olin hämmästynyt kun Laura kertoi, että 720 degreen palvelu on ollut olemassa jo melkein 7 vuotta, ja kuulen siitä vasta nyt.

720 Degree on huomioinut nimeomaan tämän organisaation spykologisen puolen ja tuonut toimitilojen ilmanlaadun tarkkailun reaaliaikaan. Jokainen voi heti nähdä millaiset olosuhteet ympärillä vallitsee. Tämä poistaa heti tarpeettomien juorujen leviämisen työyhteisössä ja helpottaa energian kohdentamista oikeiden asioiden ratkaisemiseen.

Toisaalta jos joku kokee, että hänellä silti esiintyy oireita vaikka järjestelmän antama data osoittaisi arvojen olevan ns. toleransseissa, hän voi tehdä vaikka päivittäin ilmoituksen järjestelmän kautta ja näin ollen päästään paikka, aika ja henkilötasolla ratkomaan mahdollisia vaikuttavia tekijöitä, eikä ympäripyöreitä “faktoja” tarvitse enää puida työsuojelutoimikunnassa pullan ääressä.

Arvon ja hinnan ero

Olen sitä mieltä, että tällainen järjestelmä pitäisi olla jokaisessa kiinteistössä vakiona kuten sähkölukot tänä päivänä. Tottakai järjestelmän hankkiminen vaatii muodollisen investoinnin joka on sidoksissa toimitilan tai kiinteistön pinta-alaan, mutta sen tuoma arvo säästetyssä työajassa ja etenkin työterveyshuollon kuluissa on mittaamaton.

Mikäli jokin seuraavista termeistä, kiinteistöhuolto, kiinteistöjen vuokraus, työterveyshuolto, HR -päällikkö, työsuojelupäällikkö tai -valtuutettu kuuluu työnkuvaasi niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan tarkemmin 720 Degreen palveluun.

Saatte siitä selkeän kehitysohjelman vielä tämän vuoden vuosikelloon joka pitää jopa johdon tyytyväisenä koska se tuottaa lisää käppyröitä tarkasteltavaksi.